USA:n velkapommi tikittää

  1. Julkinen velka alkoi paisua jo 80-luvulla
  2. Vaikeimmat velkavaiheet vielä edessä
  3. Budjettikiista ratkaisematta
  4. Velkakaton nosto ratkeaa elokuun alussa

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Vaikeimmat velkavaiheet vielä edessä

Barack Obaman astuessa valtaan USA:n velka oli jo 84 prosenttia bkt:sta. Vuoden 2011 lopussa velan odotetaan ylittävän 103 prosenttia USA:n bkt:sta. Se ei tiedä hyvää, koska historiallisesti talouskasvu hidastuu, kun velka ylittää 90 prosenttia.

Viimeaikaiset velan lisäykset johtuvat taloudellisesta taantumasta ja finanssisektorin pelastuspaketeista. Seuraavan 10 vuoden aikana 20 biljoonan dollarin suuruisesta velkataakasta yli puolet selittyy Irakin ja Afganistanin sodilla, mutta ensisijaisesti George W. Bushin kauden veroleikkauksilla, jotka ovat merkinneet minimaalista tukea taloudelliselle elpymiselle, mutta maksimaalista tukea USA:n syventyville tuloeroille.

Nykyisin Yhdysvaltain terveydenhuoltojärjestelmän kustannukset ovat liki kaksinkertaiset esimerkiksi Pohjoismaihin verrattuna. Ja kun suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtyminen kiihtyy 2010-luvun puolivälistä lähtien, velkaongelma paisuu ennennäkemättömällä tavalla.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 30.6.2011