Talouden muutokset tarkemmin esiin - Uudistettu BKT

  1. Vaihtuva perusvuosi...
  2. ...ja kaksoisdeflatointi käyttöön
  3. Osassa julkisia palveluita suoriteindikaattorit
  4. Palvelujen vientiin tasotarkistus
  5. Välilliset rahoituspalvelut oikeille käyttäjille
  6. Sarjoja korjattiin taaksepäin
  7. Bkt:n tason nousu eri syistä takavuosina kuin viime aikoina
  8. Vaihtuva perusvuosi muutti kasvulukuja
  9. Vientilukuja tarkistettiin ylöspäin, investointeja alaspäin

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Kirjoittajat: Eeva Hamunen ja Olli Savela. Artikkeli julkaistu TilastokeskuksenTieto&trendit 9/2006 -lehdessä.

Kansantalouden tilinpidon pitkä uudistusprosessi on päättynyt Suomessa. Uudistus on maailmanlaajuinen. Maamme bkt-lukujen muuttuminen on hämmentänyt lukuja käyttäviä ennustuslaitoksia ja taloustoimittajia. Uudistuksen jälkeen kuitenkin Suomen talouden muutoksesta saadaan luotettavampi kuva kuin aiemmin.

Tilastokeskus julkaisi keväällä 2006 uudistetun kansantalouden tilinpidon aikasarjan vuosilta 1975-2004. Suomen bruttokansantuote oli vuosina 1975-1993 ja 1999-2004 uusien laskelmien mukaan 1,0-2,5 prosenttia korkeampi kuin vanhoissa laskelmissa. Välivuosina 1994-1998 uusi bruttokansantuote poikkeaa vanhasta vain 0,2 prosenttia suuntaan tai toiseen.

Myös bruttokansantuotteen määrällinen kehitys eri vuosina muuttui hieman. Kansantuotteen vuosittaista volyymimuutosta tarkistettiin -0,8:sta + 0,6:een prosenttiyksikköä paitsi vuonna 2001, jolloin muutos oli poikkeuksellisen suuri: yhden prosentin kasvusta 2,6 prosentin kasvuun eli +1,6 prosenttiyksikköä. Syy tähän oli palveluiden viennin tarkistus ylöspäin.

Tämänvuotinen kansantalouden tilinpidon uudistus on kolmas ja viimeinen vaihe 1990-luvun puolivälissä alkaneesta uudistusprosessista, jonka ensimmäiset tulokset julkistettiin vuonna 1999. Kolmannen uudistusvaiheen merkittävin muutos on volyymimenetelmien uudistaminen.

Uudistus on osa kaikkia EU-maita koskevaa Euroopan kansantalouden tilinpitojärjestelmän uudistusprosessia. Uudistuksen taustalla on maailmanlaajuinen kansantalouden tilinpidon suositus SNA93.

Bkt:n volyymimuutos prosentteina 1976 - 2005, aiempi ja nykyinen tieto

Vaihtuva perusvuosi...

Kansantalouden tilinpidon kiinteähintaisten eli reaalista volyymikehitystä kuvaavien tietojen laskentatapaa muutettiin. Aiemman kiinteän perusvuoden sijasta siirryttiin ns. vaihtuvan perusvuoden käyttöön.

Uudessa menetelmässä perusvuotta vaihdetaan juoksevasti niin, että kiinteähintaiset luvut lasketaan aina edellisen vuoden hintoihin, esimerkiksi vuoden 2006 tiedot vuoden 2005 hintoihin. Vaihtuvan perusvuoden menettelyllä talouden rakennemuutokset tulevat aiempaa, kiinteän perusvuoden menetelmää paremmin huomioon otetuiksi.

Vaihtuvan perusvuoden mukaiset aikasarjat saadaan ketjuttamalla vuosimuutokset valitun viitevuoden hintaisiksi. Nyt viitevuosi on 2000. Kiinteähintaisia tietoja tulkittaessa on huomattava, että ketjutettujen sarjojen absoluuttisia lukuja ei voi laskea yhteen. Esimerkiksi jonkin vuoden toimialoittaiset kiinteähintaiset arvonlisäykset eivät summaudu koko kansantalouden arvonlisäykseksi tai bruttokansantuotteen alaerät eivät summaudu bruttokansantuotteeksi. Summautumattomuus on matemaattinen ominaisuus eikä merkitse virhettä laskelmissa.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 24.1.2007

Linkkipolku

Olet sivulla: Etusivu > Artikkelit > Talouden muutokset tarkemmin esiin - Uudistettu BKT

Navigointi

Artikkelit

På svenska In English Tulostusversio
Hakemisto| Sivukartta| Palaute| Yhteystiedot
Förstasidan| Home
Etusivu Tilastot Tietoa tilastoista Tiedonkeruut Tuotteet ja palvelut Ajankohtaista Tilastokeskus

Haku

Tilastokeskus
Tilastokeskus PalloVaihde 029 551 1000 PalloYhteystiedot PalloTekijänoikeudet ja käyttöehdot PalloPalaute