Suomalaiset Ruotsin inhimillistä pääomaa luomassa

  1. Ruotsi koulutustavoitteessa Suomea edellä
  2. Uusien korkeakouluopiskelijoiden määrä laski
  3. Ruotsi jäi vielä tavoitteestaan
  4. Iranilais- ja suomalaistaustaisia ylivoimaisesti eniten
  5. Suomalaistaustaisilla vahva edustus tohtoreissa
  6. Uusien ikäluokkien kasvu ja lasku
  7. Suomessa vaaditaan lisää kädentaitajia
  8. Ulkomaalaistaustaiset opiskelijat kiinnostavat Ruotsia

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Uusien ikäluokkien kasvu ja lasku

Seuraavan kymmenen vuoden aikana potentiaalisten korkeakouluopintonsa aloittavien määrä Ruotsissa tulee kasvamaan huomattavasti. Tämä on hyvin ongelmallista monessa suhteessa. Mikäli Ruotsi haluaa pitää seuraavan kymmenen vuoden aikana kiinni tavoitteestaan nostaa korkeakouluopiskelijoidenosuus 50 prosenttiin ikäluokasta tai edes säilyttää entinen 45 prosentin osuus, se joutuu lisäämään aloituspaikkoja huimasti. Tämä on hyvin ristiriitaista, koska juuri vuonna 2004 aloituspaikkoja vähennettiin.

On hyvin vaikeaa ratkaista mille aloille ja alueille lisäykset tehdään, koska jo nyt tiedetään, että lisäys on vain väliaikainen. Ensi vuosikymmenen puolivälissä Ruotsissa joudutaan taas aloittamaan vähennykset. Samalla tiedetään myös, että ulkomaalaistaustaisten osuus on lisääntymässä, mikä kasvattaa osaltaan haasteen vaativuutta.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 17.4.2007