Valokuvauksen talous digimurroksen jälkeen

  1. Klusterin sisällä muutoksia
  2. Kamerakauppa siirtynyt yleisliikkeisiin
  3. Valokuvaamot vahvassa kasvussa
  4. Pienyritysten ja matalan kynnyksen ala
  5. Koulukuvaus vakaata liiketoimintaa
  6. Ilmakuvauksessa ulkomaisia yrittäjiä
  7. Mainoskuvaus murroksessa
  8. Lehtikuvia ja lukijakuvia
  9. Valokuvataide kehittymässä myös taloudellisesti
  10. Järkkäristä joululahjahitti?

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Kirjoittaja: Aku Alanen on yliaktuaari Tilastokeskuksen taloudelliset olot -yksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen  Tieto&trendit-lehdessä 8/2010.

Kamerasta on tullut aina mukana kulkeva lisälaite, ja kuvien määrä on räjähtänyt. Miten teknologinen mullistus yhdistettynä visuaalisen kulttuurin jatkuvaan nousuun on vaikuttanut valokuvaukseen liittyvien alojen talouteen? Yllättäviäkin ilmiöitä on: vaikka kamera alkaa olla joka kännykässä, myös järjestelmäkameroiden myynti on vahvassa kasvussa.
_________________

Valokuvaus on yksi niistä kulttuurisista ilmiöistä, jotka ovat olleet voimakkaan teknologisen kehityksen kourissa. Sen myötä myös kuvien työstäminen ja sosiaalinen käyttö on lisääntynyt voimakkaasti. Sinänsä itse perusasia, kuvaaminen jollakin laitteella, on pysynyt samana yli sadan vuoden ajan.

Digitaalikuvauksessa ei käytetä enää filmiä, vaan kamerassa on filmin asemesta kuvakenno, jonka pikselimäärällä ilmaistu erottelukyky vaihtelee. Kennon vastaanottamat tiedot tallennetaan tietokoneelle kuvankäsittelyä varten. Digitaalista tallentamista voi tehdä myös skannaamalla valmiista kuvasta. Lopputulos on kuvatiedosto, jota voidaan käsitellä tai siirtää muihin välineisiin hyvinkin monipuolisesti.

Erityisesti nuorison mutta kasvavassa määrin myös vanhemman väen parissa kuvien käyttö sosiaalisen median eri välineissä on lisännyt valokuvausta. Digitalisointi ja laadukkaiden kameroiden määrän kasvu on lisännyt räjähdysmäisesti otettavien ja säilytettävien kuvien määrää.

Kamera kulkee nykyään usein ainakin kännykän osana taskussa. Joka pojalla ja tytöllä voi olla oma kuvapankki sekä mahdollisuus työstää tietokoneella ottamiaan kuvia. Kuvaaminen on ikään kuin demokratisoitunut, ja samaan aikaan visuaalisuus on vallannut alaa koko yhteiskunnassa.

Klusterin sisällä muutoksia

Valokuvaamisen talousklusteriin kuuluvat kuvausvälineiden valmistaminen, niiden kauppa, valokuvaaminen ja valokuvien erityyppinen kehittäminen. Lisäksi siihen voidaan lukea liitännäistavaroiden kauppa, museot ja galleriat sekä alan lehdistö ja järjestöt. Tässä artikkelissa keskitytään pääosin itse kuvaamisen talouteen.

Kaikki valokuvauksen talouden arvoketjun osa-alueet ovat kokeneet rakennemuutoksia digimurroksen jälkeen. Arvoketjun jotkut osat ovat säilyttäneet paikkansa, jotkut kuten kuvaamot jopa hieman kasvaneet, toiset taas – valokuvien kehittämispalvelut eritoten (Kuvio 1) – ovat menettäneet asemaansa.

Kuvio 1. Valokuvien kehittäminen 2001-2009

Lähde: Yritysrekisteri

Absoluuttisella tasolla valokuvauksen eri toimialat ovat Suomessa hyvin pieniä. Suurimmankin, valokuvaamisen, osuus on vain 0,03 prosentin luokkaa bkt:sta (Taulukko 1).

Taulukko 1. Valokuvausalan osuus bkt:sta 2007, %

valokuvausvälineiden tukkukauppa 0,031
valokuvausalan vähittäiskauppa 0,013
valokuvaamotoiminta 0,034
valokuvien kehittäminen 0,008
yhteensä 0,086

Lähde: Kansantalouden tilinpito

Valokuvaamisen talousklusterista kameroiden valmistusta ei Suomessa ole. Myös Nokian kännyköiden kamerat suunnitellaan ja tehdään muualla. Suomessa olevat Nokian tutkimusyksiköt seuraavat toki alan kehitystä.

Alan t&k:n kannalta suomalaisittain kiinnostavaa on, että eräs optisen alan globaalisti tärkeimpiä tutkimusintensiivisiä yrityksiä, Heptagon, on alun perin perustettu vuonna 1993 Suomessa Teknisen korkeakoulun spin offina. Yritys siirtyi 2000-luvun alussa Zürichiin, josta se hankki sveitsiläisen yksikön. Nykyään yrityksellä on toimintaa myös Piilaaksossa Kaliforniassa, ja päätuotantolaitos on Singaporessa. Heptagonin kehittämällä reemo-teknologialla on tärkeä merkitys kännyköiden kameroiden kehittämisessä ja valmistamisessa.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 22.12.2010