Uutisia 10.4.2024

Vastuullisuusraportti kertoo tilastojen vastuullisesta tuotannosta

Tilastokeskuksen vastuullisuusraportti vuodelta 2023 peilaa toimintaamme YK:n kestävän kehityksen indikaattoreihin. Olemme valinneet vastuullisuusraporttiin kolme YK:n vastuullisuustavoitetta, joilla kuvaamme monipuolisesti kädenjälkiämme. Raportissa on myös kuvattu toimintamme ekologisia, sosiaalisia ja taloudellisia vaikutuksia.

”Toteutamme YK:n kestävän kehityksen tavoitteita osana perustehtäväämme – omien vahvuuksiemme kautta. Työnämme on käsitellä ja yhdistellä eri lähteistä saatavia tietoaineistoja Suomesta ja suomalaisista sekä piirtää koostamiemme tilastojen ja tietotuotteiden avulla luotettavaa kuvaa Suomesta. Tilastotietojen ja tietovarantojen vastuullinen ja asiantunteva tuotanto ja käsittely on vastuullisuutemme ydin”, korostaa pääjohtaja Markus Sovala.

Tehtävänämme on jalostaa eri tietolähteistä kertyvää tietoa tilastoiksi ja yhteiskunnalliseksi tiedoksi ja tuoda tieto kaikkien suomalaisten hyödyksi. Tuotamme laadukasta ja ajantasaista tietoa niin päättäjien, tutkijoiden kuin muidenkin kansalaisten tarpeisiin.

Kun yhteiskunta muuttuu, myös tilastot muuttuvat. Vuonna 2023 tilastotuotannon toimintaympäristö kehittyi monin tavoin. Esimerkiksi valtakunnallinen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus edellytti meitä uudistamaan tilastojen tietorakenteita ja kehittämään alueellista tiedontuotantoa. 

Monipuolista tilastotietoa koulutuksesta  

YK:n kestävän kehityksen tavoitteena on taata kaikille avoin, tasa-arvoinen ja laadukas koulutus sekä elinikäiset oppimismahdollisuudet. Edistämme koulutustavoitteita tuottamalla yhteiskunnan ja päätöksenteon tueksi monipuolista tilastotietoa oppilaitoksista, koulutuksesta, koulutusrakenteesta ja opiskelijavirroista. 

Edistämme tilastojen luku- ja käyttötaitoja suomalaisessa yhteiskunnassa. Tilasto-osaaminen on keskeinen yhteiskuntataito, jota tarvitaan niin työ- kuin arkielämässä.  Madallamme tilastojen käyttökynnystä tarjoamalla koulutusta tilastojen lukutaitoon esimerkiksi koululaisille ja opiskelijoille. 

Olemme aktiivinen ja näkyvä toimija sosiaalisessa mediassa. Sosiaalinen media on tärkeä paikka lisätä yleistä ymmärrystä luotettavan tiedon merkityksestä yhteiskunnassa.  Nuoret ovat tilastotiedon tulevia käyttäjiä ja tulevaisuuden päättäjiä. Haluamme viestintämme avulla kasvattaa nuorten ymmärrystä tilastoista ja luotettavan tiedon merkityksestä.

Vastuullisuus näkyy tiedon käytössä ja hyödyntämisessä

Lähtökohtanamme on olla vastuullinen datan tuottaja. Vastuullisuus näkyy tiedon keräämisessä, käytössä ja hyödyntämisessä. Panostamme tiedon avoimuuteen, saavutettavuuteen ja turvallisuuteen monin tavoin. Tarjoamme avointa tilastotietoa päätöksentekoa ja tutkimusta varten.

Tehokas tiedon hyödyntäminen vaatii panostusta tiedon laatuun. Suomen virallisten tilastojen tuottajana olemme sitoutuneet noudattamaan kansainvälisiä tilastojen tuotannon käytännesääntöjä, asianmukaisia laatukriteereitä ja -suosituksia sekä laadunvarmistusperiaatteita.

Kehitämme jatkuvasti tilastotuotantoamme ja teemme yhteistyötä sidosryhmiemme kanssa, jotta voisimme vastata aiempaa paremmin yhteiskunnan tietotarpeisiin. Sote-uudistuksen myötä aluetilastojen kattavuutta on parannettu. Tilastokeskus on tunnistanut noin 30 tilastoa, joista on saatavissa sote-uudistukseen kannalta relevantteja aluetason tietoja.  

Luotettava tieto on demokratian perusta

Luotettava tieto on demokratian ja rauhanomaisten yhteiskuntien perusta. Pyrimme vahvistamaan tätä perustaa sekä puolueettomasti tuotetuilla tilastoilla että tarjoamalla tietoaineistoja laajasti tutkijoiden käyttöön. Tilastotietoa tarvitaan moniin eri käyttötarkoituksiin – esimerkiksi yhteiskunnan ja yritysten toimintaan liittyvään päätöksentekoon, tietojohtamiseen ja erilaisten palveluiden kehittämiseen. 

Tilastojen lisäksi tuotamme räätälöityjä tuotteita ja palveluita asiakkaidemme tarpeisiin. Olemme mukana myös Datahuone-palvelussa. Datahuone on VATT:n, Helsinki GSE:n ja Tilastokeskuksen yhteinen tiedonkäsittelymalli, jonka tehtävänä on tuottaa nopeasti tietoa muuttuvista tilanteista. Yhdistämme korkeatasoisia rekisteriaineistoja ja toimitamme ne Datahuoneen tutkijoiden käyttöön.

Sekä tilastojen että muiden tietoaineistojen käytön edellytyksenä on käyttäjien luottamus tarjolla olevaan tietoon. Tämän vuoksi seuraamme säännöllisesti sidosryhmien luottamusta Tilastokeskukseen ja tuottamiimme tietoihin. Seuraamme tutkimusten avulla myös Tilastokeskuksen mainetta.  

Aktiivinen kansainvälinen toimija

Olemme aktiviinen ja vastuullinen kansainvälisen tilastoyhteisön jäsen. Teemme alalla globaalia yhteistyötä, jonka tavoitteena on tukea tilastotoiminnan rakentamista muun muassa kehittyvissä maissa.
Olemme mukana Euroopan komission rahoittamissa Twinning-hankkeissa. Twinning-hankkeilla tuetaan julkisen hallinnon uudistuksia EU:n laajentumis- ja naapuruuspolitiikan maissa sekä EU:n kansainvälisen kumppanuuden kohdemaissa Aasiassa, Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa.

Teemme työtä myös kansainvälisissä konsultointihankkeissa, joissa jaamme tietoa eri aihealueiden tilastojen tuottamisen käytännöistä muun muassa kehittyvien maiden tilastotoimijoille. 

Lue lisää vastuullisuusraportistamme (pdf)
 

Lisätietoja: viestintäjohtaja Hanna Ikäheimo p. 029 551 3025