Perhe, työ ja sukupuoliroolit Suomessa 2022

Tämä tutkimus on osa kansainvälistä yhteiskuntatieteellistä vertailututkimusohjelmaa (International Social Survey Programme). Tämän vuoden tutkimuksen teema on perhe.

Mitä tutkitaan?

Tutkimukseen osallistumalla voit kertoa näkemyksistäsi ja kokemuksistasi työn ja perheen yhteensovittamisesta ja perhearvoista. Tutkimme esimerkiksi, miten suomalaiset suhtautuvat naisten ja miesten työssäkäyntiin ja millä tavoin kotityöt on jaettu eri perheissä. Saatuja tuloksia voidaan verrata muihin osallistujamaihin ja Suomessa vuosina 2002 ja 2012 kerättyihin tietoihin. Jotta saamme luotettavan kuvan kaikkien Suomessa asuvien mielipiteistä, on tärkeää, että asiaan eri tavoin suhtautuvat vastaavat kyselyyn.

Tilastokeskus kerää tiedot tutkimukseen Tampereen yliopiston yhteydessä toimivan Tietoarkiston toimeksiannosta. Vastaava kyselytutkimus on tehty vuodesta 2000 lähtien vuoden välein siten, että tutkimuksen teema vaihtuu vuosittain. Lisätietoja tutkimushankkeesta saa Tietoarkiston verkkosivuilta (siirryt toiseen palveluun).Siirryt toiseen palveluun.

Milloin ja miten tiedot kerätään?

Tilastokeskus kerää tiedot internet- ja postikyselyllä vuoden 2022 syys-joulukuun aikana. Tutkimukseen on valittu satunnaisesti 3100 henkilöä Tilastokeskuksen Suomen väestöä koskevasta tietokannasta.

Tietosuoja

Tilastokeskuksessa tietoja käsittelevillä on lakiin perustuva vaitiolovelvollisuus. Tilastokeskus luovuttaa aineiston Tietoarkiston tutkijoille nimettömänä, eikä tutkimukseen osallistuneiden suora tunnistaminen aineistosta ole mahdollista. Kyselyn vastauksista muodostettu aineisto luovutetaan nimettömänä myös kansainväliseen GESIS-tietoarkistoon (englanniksi, siirryt toiseen palveluun).Siirryt toiseen palveluun.

Miten kyselyyn vastataan?

Tutkimukseen valikoituneet henkilöt saavat postitse kotiinsa kirjeen, jossa heitä kehotetaan osallistumaan tutkimukseen. Kyselyyn vastataan joko internetissä tai täyttämällä paperilomake. Kirjeessä on ohjeet vastaamiseen sekä henkilökohtainen tunnus ja salasana, joiden avulla internet-lomakkeelle pääsee vastaamaan.

Internet-lomakkeelle voi kirjautua oheisesta linkistä: www.tilastokeskus.fi/vastaa

Täytetty paperilomake palautetaan Tilastokeskukseen vastauskuoressa, jonka postimaksu on maksettu.

Lisätietoja

Tutkimuksen tiedonkeruusta vastaavat Tilastokeskuksessa:
Yliaktuaari Markku Nieminen

Yliaktuaari Joona Mäkelä

Sähköposti: issp.info@stat.fi