Koulutus Suomessa: yhä enemmän ja yhä useammalle

Suomen itsenäisyyden yhdeksän vuosikymmenen aikana väestön koulutustaso on jatkuvasti noussut. Itsenäisyyden ajan ensimmäisinä vuosina haasteena oli kansakouluopetuksen takaaminen kaikille lapsille. Sotien jälkeisenä aikana keskikoulun ja lukion käyminen yleistyi, ja 1960-luvulta alkaen myös korkeakoulukoulutus laajeni nopeasti.

Suomessa koulutus on katsottu tärkeäksi sosiaalisen nousun ja henkilökohtaisen kehittymisen välineeksi. Koulutuspolitiikalla on pyritty ohjaamaan koulutusjärjestelmän muutosta vastaamaan muuttuvan yhteiskunnan tarpeita.

Väestön jatkuvasti parantunut koulutustaso on osaltaan mahdollistanut työn tuottavuuden kasvun ja sitä kautta nopean taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen.

Suomi on itsenäisyytensä aikana kehittynyt syrjäisestä maatalousvaltiosta korkean tuottavuuden ja huipputeknologian maaksi, joka kuuluu kansainvälisen kilpailun voittajiin. Tässä kehityskulussa tärkeä tekijä on ollut koulutettu ja pätevä työvoima.

Oppivelvollisuuslaki turvaa perusopetuksen

Pian itsenäistymisen jälkeen säädettiin oppivelvollisuuslaki, joka tuli voimaan 1921. Tällöin oppivelvollisuus tuli koskemaan 7-13-vuotiaita lapsia eli oppivelvollisuuskoulu käsitti 6-luokkaisen kansakoulun.

Oppivelvollisuuslaki laajensi yleisen kansanopetuksen koskemaan vähitellen koko ikäluokkaa. Vuonna 1920 noin 70 prosenttia 15 vuotta täyttäneistä oli luku- ja kirjoitustaitoisia. Oppivelvollisuuslain voimaantulon jälkeen kansakoulun oppilasmäärä alkoi nopeasti kasvaa. 1930-luvun puolivälissä kouluikäisistä 7-15-vuotiaista sai opetusta noin 90 prosenttia. Koulutus saavutti vähitellen kaikki kouluikäiset oppivelvolliset.

Sotien jälkeen haasteena oli saada suurten ikäluokkien lapset mahtumaan kansakouluihin. Vuodesta 1950 vuoteen 1960 oppilasmäärä kasvoi erittäin nopeasti (kuvio 1). Maaseudulla kansakoulujen määrä oli suurimmillaan 1950-luvulla, mutta alkoi tämän jälkeen vähentyä maaltamuuton takia. Kaupungeissa kansakoulujen määrä kasvoi ripeästi vielä 1960-luvullakin.

Kuvio 1. Yleissivistävän peruskoulutuksen oppilasmäärä 1920-2005

Vuosien 1957 ja 1958 säädösten myötä kansakoulu piteni kahdella kansalaiskoululuokalla 8-luokkaiseksi kouluksi. Peruskoulukeskustelu alkoi 1950-luvun lopulla, jolloin esitettiin ajatus 9-vuotisesta, kaikille maksuttomasta kunnallisesta yhtenäiskoulusta.

Peruskoulua edeltäneessä järjestelmässä kansakoulun neljänneltä luokalta pyrittiin oppikouluun, joka avasi tien jatko-opintoihin, esimerkiksi ylioppilastutkintoon. Kansakouluun jäivät ne, jotka eivät päässeet oppikouluun tai joiden vanhemmilla ei ollut varaa tai halua kouluttaa lapsiaan. Oppikoulu oli yleensä maksullinen.

Perheiden vaurastuminen merkitsi sitä, että yhä useammin vanhemmat toivoivat lapsilleen entistä parempaa koulutusta. 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa jo 60 prosenttia ikäluokasta siirtyi keskikouluun eli oppikoulun alaluokille.

Vuonna 1968 säädettiin laki koulujärjestelmän perusteista, mikä merkitsi peruskoulun syntyä. 9-luokkainen peruskoulu toteutettiin 1970-luvulla asteittain. Nyt oppivelvollisuus kattaa ikäluokat 7-16 eikä oppivelvollisuudesta voi vapauttaa.

2000-luvun alussa toteutettiin esiopetusuudistus, jonka perusteella kaikki 6-vuotiaat lapset ovat oikeutettuja saamaan esiopetusta oppivelvollisuutta edeltävänä vuonna. Vuonna 2006 vapaaehtoiseen 6-vuotiaiden esiopetukseen osallistui jo lähes koko ikäluokka eli 58 000 lasta.

Suomen 15-vuotiaat peruskoulun päättöiässä olevat nuoret ovat kunnostautuneet viime vuosina kansainvälisessä PISA-oppimissaavutustutkimuksessa olemalla OECD-maiden parhaita lukutaidossa sekä matematiikan ja luonnontieteiden osaamisessa.

Suomalaista peruskoulua pidetään nykyisin ulkomailla esikuvallisena järjestelmänä, joka tuottaa hyviä oppimistuloksia kohtuullisin kustannuksin ja jossa oppimistulokset ovat lisäksi tasaisempia kuin OECD-maissa yleensä.

Oppikoulut yleistyvät

Vuonna 1930 oppikouluja oli Suomessa runsas 200. Sodan jälkeen oppikoulujen määrä alkoi nopeasti kasvaa. Vuonna 1950 oppikouluja oli yli 300 ja vuonna 1970 jo yli 600.

Vuoteen 1920 asti oppikoulun käynti oli harvinaista. Oppikoulun aloittaneita oli alle 10 prosenttia ikäluokasta. Oppikoulu oli 1930-luvun loppupuolelle asti hyvin toimeentulevien ja pääasiassa kaupungeissa asuvien perheiden lapsien opinahjo.

Vuonna 1950 neljännes ja vuonna 1960 vajaat 40 prosenttia ikäluokasta aloitti oppikoulun. Oppikouluun tuli aikaisempaa enemmän sellaisten perheiden lapsia, joiden vanhemmat eivät olleet käyneet oppikoulua. 1970-luvun alussa oppikoulun aloittaneiden määrä verrattuna 11-vuotiaiden ikäluokkaan nousi jo 60 prosenttiin.

Lukion eli oppikoulun yläluokat aloitti 1950-luvun alussa vajaat 10 prosenttia ikäluokasta. Tämän jälkeen lukion käyntiaste alkoi nopeasti kohota. Vuonna 1960 lukion aloitti vajaat 20 prosenttia ikäluokasta ja vuonna 1980 noin 50 prosenttia.

Lukuvuonna 1970/71 oppikoulujen oppilaista 55 prosenttia opiskeli yksityisissä oppilaitoksissa. Tämän jälkeen peruskoulu-uudistus muutti tilanteen. Valtaosa valtion ja yksityisten oppikouluista siirtyi kuntien haltuun. Lukuvuonna 2005/2006 yksityisissä lukioissa oli oppilaita 8 prosenttia koko lukiokoulutuksen opiskelijamäärästä.

Lukion vuosittain aloittavien määrä verrattuna 16-vuotiaiden ikäluokkaan on 2000-luvulla ylittänyt 60 prosenttia. 2000-luvun alussa lukiokoulutuksessa opiskeli runsas 130 000 opiskelijaa. Aivan viime vuosina lukiokoulutuksen oppilasmäärä on alkanut supistua pienentyvien ikäluokkien vuoksi: vuonna 2006 lukiokoulutuksessa oli 117 000 opiskelijaa.

Ylioppilastutkinnon suorittaneita oli 1930-luvulla vuosittain runsaat 2 000 eli noin 3 prosenttia ikäluokasta. Vuonna 1950 ylioppilastutkintoja suoritettiin reilut 4 000. Tämän jälkeen ylioppilastutkintojen määrä alkoi nopeasti kasvaa. Vuonna 1963 ylitettiin 10 000:n, kymmenen vuoden päästä 20 000:n ja vuonna 1982 jo 30 000 tutkinnon raja (kuvio 2).

Kuvio 2. Ylioppilastutkinnot 1920-2006

Vuonna 2006 ylioppilastutkintoja suoritettiin lähes 33 000. Naisten suorittamien ylioppilastutkintojen määrä ylitti miesten tutkintomäärän ensi kerran vuonna 1947, jos ei oteta huomioon sota-ajan poikkeusoloja. Nykyisin ylioppilastutkinnon suorittavista 58 prosenttia on naisia.

Ammatillinen koulutus laajenee

Myös ammatillinen koulutus on jatkuvasti laajentunut takaamaan yhä paremmin työvoimalta vaadittavia perustaitoja. Opistoasteen oppilaitokset syntyivät pääosin jo 1800-luvun lopulla. Työntekijäasteen koulutus sai alkunsa sotien jälkeen. Vuonna 1958 annettiin ammattioppilaitoslaki. Ammattikouluverkoston pohjaksi tulivat kansakoulupohjaiset yleiset ammattikoulut. Niiden rinnalla kehittyivät eri alojen koulu- ja nuorisoasteen oppilaitokset.

1900-luvun alussa oppilaita ammatillisessa koulutuksessa oli 8 000, vuonna 1940 noin 20 000 ja vuonna 2005 tutkintoon johtavan ammatillisen koulutuksen eri muodoissa opiskeli lähes 250 000 opiskelijaa.

Ammatillinen koulutus on viime vuosikymmeninä kehittynyt ja muuntunut jatkuvasti. Nykyisin ammatillinen peruskoulutus on kolmivuotista. Viime vuosina erityisesti oppisopimuskoulutus ja näyttötutkintoon valmistava ammatillinen koulutus ovat laajentuneet monipuolistaen ammatillisen koulutuksen kenttää. Nykyisin lähes puolet ammatillisista tutkinnoista suoritetaan näyttötutkintona.

Uusia korkeakouluja 1960-luvulla

Vuonna 1640 Suomeen perustettiin ensimmäinen yliopisto, Turun Akatemia, jonka toiminta siirrettiin kuitenkin vuonna 1827 uuteen pääkaupunkiin Helsinkiin. Helsingin yliopisto oli pitkään Suomen ainoa yliopisto. 1900-luvun alussa perustettiin Teknillinen korkeakoulu ja Helsingin kauppakorkeakoulu. Itsenäistymisen jälkeen aloittivat toimintansa Åbo Akademi, Turun yliopisto ja Svenska Handelshögskolan. Korkeakouluopiskelijoiden määrä kasvoi tasaisesti. Helsingin yliopistossa oli vuonna 1900 kirjoilla 2 500 opiskelijaa, vuonna 1920 korkeakouluissa oli kirjoilla yhteensä 3 600 opiskelijaa ja juuri ennen talvisotaa vuonna 1938 noin 9 000 opiskelijaa (kuvio 3).

Kuvio 3: Korkeakouluopiskelijat 1920-2005

Vuonna 1950 korkeakouluissa oli yhteensä runsaat 14 000 opiskelijaa ja kymmenen vuotta myöhemmin oli ylitetty 20 000 opiskelijan raja.

Todellinen korkeakoulukoulutuksen laajentumisen vuosikymmen oli 1960-luku, jolloin perustettiin useita uusia korkeakouluja. Tuolloin aloittivat toimintansa Lappeenrannan ja Tampereen teknilliset korkeakoulut sekä Joensuun yliopisto ja Vaasan kauppakorkeakoulu. Yhteiskunnallinen Korkeakoulu muuttui Tampereen yliopistoksi ja Jyväskylän kasvatusopillinen korkeakoulu Jyväskylän yliopistoksi. Oulun yliopisto aloitti toimintansa 1950-luvun lopulla. Korkeakoululaitoksen uudistukseen ja alueelliseen laajentumiseen liittyi 1970-luvulla toteutettu yksityisten korkeakoulujen valtiollistaminen.

1960-luvun lopussa korkeakouluopiskelijoita oli jo lähes 60 000 eli määrä lähes kolminkertaistui vuosikymmenen aikana. Sadantuhannen opiskelijan raja ylittyi vuonna 1988. 1990-luvulla yliopistojen opiskelijamäärä lisääntyi jälleen nopeasti ja 150 000 opiskelijan raja ylitettiin vuosikymmenen lopulla. Vuonna 2006 yliopisto-opiskelijoita oli lähes 180 000.

Uutena korkeakoulusektorin osana aloittivat vuonna 1991 väliaikaiset ammattikorkeakoulut, joista viimeiset vakinaistettiin 2000-luvun alussa. Nykyisin ammattikorkeakouluissa opiskelee noin 130 000 opiskelijaa. Ammattikorkeakoulukoulutus on korvannut ammatillisen opistoasteen ja ammatillisen korkea-asteen koulutuksen.

Koulutustaso noussut ripeästi

Lisääntynyt koulutus näkyy suomalaisten nopeasti kohonneena koulutustasona. Perusasteen jälkeisen tutkinnon suorittaneen väestön määrä on noussut vuoden 1950 noin 300 000 henkilöstä 2,8 miljoonaan vuonna 2005.

Vuonna 1975 korkea-asteen tutkinnon oli suorittanut 11 prosenttia 15 vuotta täyttäneestä väestöstä. Vuonna 2005 korkea-asteen tutkinnon suorittaneita oli jo 25 prosenttia.

Erityisen nopeasti on parantunut nuorten ikäluokkien koulutustaso. Kun vuonna 1975 perusasteen jälkeisen tutkinnon oli suorittanut 50 prosenttia 25-34-vuotiaista, vuonna 2005 vastaavan tutkinnon suorittaneita oli 85 prosenttia (kuvio 4).

Kuvio 4. Perusasteen jälkeisen tutkinnon suorittaneiden osuus 25-34-vuotiaista 1975-2005

Lisätietoja: Mika Tuononen (09) 1734 3504

Lähteet ja linkit:

  • Heikki Havén (1999): Kansanopetus. Artikkeli teoksessa Suomen vuosisata. Tilastokeskus. Helsinki.
  • Heikki Háven (1999): Lukio. Artikkeli teoksessa Suomen vuosisata. Tilastokeskus. Helsinki.
  • Juhani Honka (1999): Ammattikoulutus. Artikkeli teoksessa Suomen vuosisata. Tilastokeskus, Helsinki.
  • Sakari Ahola (1999): Yliopistot. Artikkeli teoksessa Suomen vuosisata. Tilastokeskus, Helsinki.
  • Osmo Lampinen (1999): Peruskoulutustaso. Artikkeli teoksessa Suomen vuosisata. Tilastokeskus. Helsinki.
  • Suomen tilastollinen vuosikirja 1952-2006, Tilastokeskus.
  • Oppilaitostilastot 2006, Koulutus 2007, Tilastokeskus, Helsinki.
  • Oppilaitostilastot

Päivitetty 12.11.2007

Jaa