Rakentamisen toimialakatsaus I/2008

  1. Yhteenveto rakentamisen suhdannetilanteesta
  2. Uudisrakentamisen aloitukset kääntyivät laskuun
  3. Rakennusyritysten liikevaihto jatkaa voimakasta kasvua
  4. Maa- ja vesirakentamisen kustannusten nousu kiihtyi
  5. Rakentamisen työttömien määrä vähenee edelleen nopeasti
  6. Rakennusluvat ja aloitukset ennakoivat supistuvaa talonrakennustuotantoa
  7. Fokus: Suuria rakennushankkeita paljon
  8. Lähdeluettelo

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Rakennusyritysten liikevaihto jatkaa voimakasta kasvua

Rakentamisen liikevaihdon kasvu jatkuu selvästi voimakkaampana kuin rakennustuotannon määrän kehityksen perustella voisi arvella. Rakentamisen toimialan yritysten liikevaihdon kasvu on hieman hidastunut, mutta on edelleen huomattavan nopeaa: kasvua oli tammi-maaliskuussa 15 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Vielä kesällä 2007 liikevaihdon kasvu oli 20 prosentin luokkaa.

Talonrakennusyritysten liikevaihto oli tammi-maaliskuussa noin 14 prosenttia korkeampi kuin vastaavana aikana vuotta aiemmin. Talonrakentamisen toimialan kasvuun neljännellä vuosineljänneksellä vaikuttivat eniten henkilöstömäärältään pienet yritykset. Maa- ja vesirakentamisen toimialalla kasvuun vaikuttivat myös pienet yritykset, mutta niiden kasvuvaikutus ei poikennut niin paljon keskisuurista ja suurista yrityksistä kuin talonrakentamisessa.

Maa- ja vesirakennusyritysten liikevaihto kasvoi talonrakennusyrityksiä vauhdikkaammin, yli 18 prosenttia. Liikevaihdon kasvuvauhti nopeutui hieman edellisestä neljänneksestä, mutta oli hitaampaa kuin vuoden 2007 alkupuoliskolla. Maa- ja vesirakentamisessa onkin käynnissä useita huomattavan suuri hankkeita, muun muassa Vuosaaren satama ja rata, Hakamäentien ja Lohja-Muurla -moottoritien rakentaminen.

Kuvio 2. Rakentamisen liikevaihtoindeksi

Mikäli liikevaihdon kehityksestä poistetaan hintojen muutosten vaikutus, myynnin määrän kasvuksi saadaan 7,5 prosenttia. Näin ollen havaitusta liikevaihdon kasvusta puolet tulee hintojen muutoksesta. Eurostatin tilastoissa rakennustuotannon määrä (volyymi) kasvoi EU27 maissa 2,1 prosenttia.

Talonrakentamisen myynnin määrä kasvoi 7 prosenttia ja maa- ja vesirakentamisen myynnin määrän kasvu oli reilut 10 prosenttia tammi-maaliskuussa vuoden takaiseen verrattuna. Myynnin määrän kasvu oli selvästi hitaampaa kuin edellisvuonna. Kasvun hidastuminen on seurausta maarakennuskustannusten noususta. Viime vuoden alun 2-4 prosentin kustannusten nousun tasosta on tultu 7-10 prosentin kustannusten nousun tasolle. Eurostatin tilastoissa EU27 maiden talonrakentamisen määrä kasvoi 1,8 prosenttia ja maa- ja vesirakentamisen määrä kasvoi 4,1 prosenttia. Kaikkiaan rakentamisen kasvu on Suomessa vahvaa muihin EU-maihin verrattuna.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 27.6.2008