Anneli Pauli: Suomalaisilla paljon annettavaa EU:n tutkimukselle

  1. Yhteistyötä tarvitaan
  2. Päällekkäisyyksiä karsittava
  3. Kehittyvät taloudet rynnistävät ohi
  4. Uusi Lissabonin sopimus
  5. European innovation scoreboard 2008:
    Ruotsi ja Suomi ovat Euroopan innovatiivisimmat valtiot

Koko dokumentti yhdellä sivulla


European innovation scoreboard 2008:
Ruotsi ja Suomi ovat Euroopan innovatiivisimmat valtiot

Ruotsi, Suomi, Tanska, Saksa ja Iso-Britannia ovat Euroopan innovatiivisimmat valtiot, jotka sijoittuvat EU-maiden vertailussa selvästi keskiarvon yläpuolelle. Saksa parantaa asemiaan, kun Tanskan sijoitus on hieman laskenut.

Saksaa lukuun ottamatta Euroopan innovaatiojohtajat menestyivät henkilöstöhallinnon (Human Resourses) ja yritysten t&k-investointien alueella.

Selvityksen mukaan EU:n jäsenmaat kehittyvät tasaisesti ja välimatka Yhdysvaltoihin ja Japaniin kutistuu, mutta se on edelleen merkittävä. Eron kutistuminen perustuu EU:n laajakaista- ja riskirahainvestointeihin, mutta myös julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyön kehittymiseen. EU-maat ovat edelleen jäljessä kansainvälisten patenttien määrässä, julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyössä, tutkijoiden määrässä sekä liiketoiminnan t&k-investoinneissa.

Vuodesta 2001 lähtien julkaistu tutkimus perustuu 29 erilaisen indikaattorin vertailuun.

Kuvio 1. EU:n innovaatiotaso suhteessa USA:han

Kuvio 2. EU:n innovaatiotaso suhteessa Japaniin

EU:n innovaatiotasoa USA:han ja Japaniin verrattaessa on mittareina käytetty 16 eri indikaattoria. Ero -40 prosenttia tarkoittaa, että USA:n tai Japanin innovaatiotaso on 40 prosenttia EU:ta korkeampi.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 10.11.2009