tk-icons
Sivuston näkymät
  • Tämä juttu on arkistoitua sisältöä, joka tarjotaan luettavaksi sellaisenaan. Tämän vuoksi siinä voi olla saavutettavuusongelmia.

Milloin työura alkaa ja loppuu?

22.4.2014
Pekka Myrskylä

Työelämä on mullistunut perinpohjaisesti maamme itsenäisyyden aikana, etenkin sotien jälkeen. Työuran alkamista ja toisaalta päättymistä onkin nykyisin hankala määrittää.

Työelämä on mullistunut perinpohjaisesti maamme itsenäisyyden aikana, etenkin sotien jälkeen. Työuran alkamista ja toisaalta päättymistä onkin nykyisin hankala määrittää.

Opiskeluvaihe oli ennen selväpiirteisempi kuin nykyään. Ensin opiskeltiin tutkinto ja sen jälkeen mentiin ”varsinaisiin” töihin eli suoritettua tutkintoa vastaaviin tehtäviin. Toki silloinkin oltiin kesätöissä. Parin kymmenen vuoden aikana opiskelijoiden työssäkäynti on hurjasti kasvanut. Vuonna 2012 koko maan 2,3 miljoonasta työllisestä yli 0,3 miljoonaa myös opiskelee[1].

Keski- ja korkean asteen opiskelijoista 60 prosenttia on töissä, lukiolaisistakin 30 prosenttia. Eniten opiskelevia nuoria työllistävät kauppa, ravintolat ja hotellit. Nämä palvelut tarvitsevat pitkien aukioloaikojensa vuoksi paljon työvoimaa iltaisin ja viikonloppuisin. Myös muut palvelut työllistävät paljon opiskelijoita.

Useimmiten opiskelijoiden työsuhteet kestävät koko vuoden, vaikka ovatkin lähes aina osa-aikaisia. 18-vuotiaista työllisistä 95 prosenttia opiskelee jossain oppilaitoksessa, 22-vuotiaista työllisistä puolet opiskelee, 30-vuotiaista 20 prosenttia ja 40-vuotiaistakin vielä 10 prosenttia (Taulukko 1). Osalla opiskelu siis jatkuu hyvin pitkään, mikä voi johtua niin tiiviistä työssäkäynnistä, että opintosuoritukset jäävät vähäisiksi tai opiskelu jää lopulta kesken.

Taulukko 1. 18 – 30-vuotiaiden ja 55 – 67-vuotiaiden työllisyysasteet sekä työllisten opiskelijoiden ja työllisten eläkeläisten osuudet 2012.

18 – 30-vuotiaiden ja 55 – 67-vuotiaiden työllisyysasteet sekä työllisten opiskelijoiden ja työllisten eläkeläisten osuudet 2012. Lähde:  Työssäkäyntitilasto 2012, Tilastokeskus

Lähde:  Työssäkäyntitilasto 2012, Tilastokeskus

Työelämän aloittamisiän määrittäminen hankalaa…

Kuviosta 1 nähdään, kuinka työllisten osuus ikäluokassa nousee ikävaiheittain. Keskimääräisenä työllistymisikänä pidetään usein sitä ikää, jossa puolet ikäluokasta on töissä. Kuvion mukaan 50 prosentin taso saavutetaan vähän ennen 21 ikävuotta, mutta näistä 21-vuotiaista yli 43 prosenttia on samalla myös opiskelemassa.

Kuvio 1. Työllisten osuus ikäluokista 2012 (eriteltynä opiskelijat ja eläkeläiset, jotka ovat myös työllisiä)

Työllisten osuus ikäluokista 2012 (eriteltynä opiskelijat ja eläkeläiset, jotka ovat myös työllisiä). Lähde: Työssäkäyntitilasto 2012. Tilastokeskus

Lähde:  Työssäkäyntitilasto 2012, Tilastokeskus

Työllisen työvoiman määritelmän mukaan he ovat kirkkaasti työllisiä – he täyttävät selvästi ”yksi työtunti viikossa”-määritelmän –, mutta opiskelijarekisterin mukaan he ovat samanaikaisesti myös aktiivisia opiskelijoita.

Nykyisin opiskelu pyritään rahoittamaan pääosin opintotuella ja työhön osallistumisella. Samalla osa-aikaisia töitä on entistä runsaammin tarjoilla, varsinkin suurissa kaupungeissa. Yksilötasolla nämä opiskelijat työllistyvät useita kertoja eli opiskeluaikana voi olla jopa kymmeniä työsuhdepätkiä ja samalla useita aloituksia työelämässä. Mikä näistä aloituksista on se oikea työuran aloittaminen?

Työvoimapulasta huolestuneet haluavat opiskelijat aikaisemmin työelämään. Aikaistaminen on vaikeata, koska 60 prosenttia opiskelijoista on jo töissä. Työssäolo on niin yleistä, että monilla se varmaan viivästyttää valmistumista. 320 000 työllistä opiskelijaa on merkittävä joukko Suomen elinkeinoelämälle. Se on lähes 15 prosenttia kaikista työllisistä ja suuruudeltaan kolminkertainen ulkomaalaisiin työllisiin verrattuna, joita on runsaat 100 000.

…työuran päättymisen määrittäminen vaikeampaa

Useimmilla meistä ”varsinainen” työelämä alkaa opiskelun jälkeen ja jatkuu aina eläkkeeseen saakka. Se on kuitenkin jälleen vain osa todellisuutta, joka on huomattavasti monimutkaisempi. Opiskelujen ja eläkkeen välillä on useita katkoja, perhevapaita, sairausjaksoja, jatkokoulutusta ja ennen kaikkea työttömyyttä. Tälläkin hetkellä intensiivisimmässä työiässä olevista ikäluokista (ikäväli noin 25:stä 55 ikävuoteen) on noin 10 prosenttia työttöminä ja toiset 10 prosenttia muilla vapailla.

Perusasteen varaan jääneillä tilanne on synkin: huipputyöllisyys on nipin napin yli 60 prosentin ja keskimäärin joka viides vuosi kuluu työttömänä. Tämä vähentää heidän työuran odotettaan noin 25 vuoteen, kun se korkeasti koulutetuilla on miltei 10 vuotta enemmän. Kuvion 1 työllisyysasteilla keskimääräiseksi työuran odotearvoksi tulisi 33,1 vuotta.

Vain reilu puolet jää eläkkeelle suoraan työelämästä, 40 prosenttia siirtyy eläkkeelle työttömyyden, sairausjaksojen ja muiden välivaiheiden kautta. Työttömyysputkessa olleet saattoivat ennen aloittaa työttömyyseläkkeen paljon ennen 63 vuoden ikää. Kun työttömyyseläkkeen poistaminen nosti eläkkeiden aloitusikää, samalla työttöminä pysyvien määrä kasvoi. Ne  jotka aikaisemmin olisivat päässeet työttömyyseläkkeelle esimerkiksi 60-vuotiaina, jatkavat nyt työttömyystukensa säilyttäen 63 vuoden ikään asti työttöminä.

Toisaalta työttömyyseläkkeen poistaminen saattaa vähentää työtekijöiden halua jäädä työttömäksi ja ehkä työnantajienkin halua irtisanoa iäkkäitä työntekijöitään. Työttömyysputkeen pääsy saattoi aikaisemmin olla ikääntyneelle työntekijälle helpotus. Lisäetuna työttömyysjakso kerrytti myös eläkettä.

Eläkeläisten työssäolosta ei apua kestävyysvajeeseen

Eläketurvakeskuksen raporteissa[2] on usean vuoden ajan seurattu ansiokkaasti eläkkeiden aloittamisiän kehitystä Suomessa. Keskimääräinen aloittamisikä lasketaan 25. ikävuodesta alkaen eläkkeiden alkamisikien keskiarvona. Vuonna 2012 tuo keskiarvo oli noussut 60,9 vuoteen, nousua edellisestä vuodesta oli 0,4 vuotta. Nousun todetaan olevan paljolti seurausta työttömyyseläkkeiden poistumisesta. Tässä keskiarvossa ovat mukana kaikki alkaneet eläkkeet, riippumatta siitä onko henkilö ollut työtön, opiskelija, sairauslomalla, kotiäitinä tai muuten vaan ulkopuolisena. Vajaat 60 prosenttia eläkkeistä alkaa suoraan työjakson päättyessä.

Taulukosta ja kuviosta voidaan arvioida keskimääräinen työstäpoistumisikä eli se ikä, kun enää puolet ikäluokasta on töissä. Vuonna 2012 tuo ikä on noin vuoden korkeampi kuin eläkeikä eli lähellä 63 vuotta.

Miksi työ päättyy myöhemmin kuin eläke alkaa – siitäkin huolimatta, että monet jäävät eläkkeelle työttömyys- tai sairausjakson jälkeen? Pääsyy on se, että Suomen työlliseen työvoimaan lukeutuu 55 000 työllistä, jotka palkan ohella nostavat myös eläkettä (pl. osa-aikaeläkeläiset, perhe-eläkeläiset).

Taulukosta 1 näkee, miten eläkettä saavien osuus työllisistä kasvaa iän mukaan. 55-vuotiaista työllisistä 3 prosenttia saa myös eläkettä, 60-vuotiaista 6 prosenttia ja 65-vuotiaista 54 prosenttia ja 67-vuotiaista jo 76 prosenttia on myös eläkkeellä. Nekin työlliset, joilla eläke on alkanut, ovat mukana tuossa ETK:n keskimääräisessä eläkeiässä, joka on 60,9 vuotta. Samalla nämä kaikki 55 000 ”eläkeläistyöllistä” ovat mukana työllisissä ja näissä tilastoissa heidän työuransa jatkuu.

Olen taulukossa laskenut iäkkäille työllisyysasteet ilman eläkkeellä olevia työllisiä, ja se siirtää 50 prosentin rajan leikkauspistettä lähes vuotta aikaisemmaksi. On hieman hämmentävää puhua keskimääräisestä eläköitymisiästä ja työn lopettamisiästä, kun noin yhden ikäluokan verran ihmisiä jatkaa työuraansa eläkkeellä. Lisäksi tämä ”jatkotyö” vielä kartuttaa eläkettä. Eläkeiän nostamispyrkimykset tähtäävät eläkemenojen vähentämiseen, mutta tavoiteltu vähennys toteutuu vain niiden osalta, jotka jatkavat töissä ilman eläkettä. Toisaalta monilla aloilla, kuten esimerkiksi terveydenhoidossa, eläkkeelle siirtyneet kokeneet hoitajat ovat arvokkaita akuutin työvoimapulan paikkaajia.

Kun iloitaan 65–67-vuotiaiden työllisyyden selvästä noususta, on hyvä pitää mielessä, että enemmistö heistä saa myös eläkettä. Jo eläkkeensä aloittaneiden työssäolo ei nosta keskimääräistä eläköitymisikää, eikä sillä myöskään ole toivottua vaikutusta ns. kestävyysvajeeseen, valitettavasti. Samoin on työuran alkupäässä: opiskelijana tehty ansiotyö on työtä siinä missä kaikki muukin työ, mutta koska se on usein osa-aikaista ja ehkä pätkittäistä, sen vaikutus lisäarvon muodostumiseen on keskimääräistä pienempi.


 

Työelämä on mullistunut

Vielä sata vuotta sitten ihmisten elinkaari oli varsin erilainen kuin nykyään. Lyhyt lapsuusvaihe vietettiin äidin sylissä keikkuen ja sitten perässä taapertaen. Suurimmalla osalla koulutusvaihe käsitti vain rippikoulun. Pieni osa ikäluokista pääsi korkeampaan opetukseen.

Itsenäisyyden alkuvuosina maatalous elätti yli 80 prosenttia väestöstä. Tuohon työhön kukin osallistui voimiensa mukaan viimeistään 10 vuoden iässä esimerkiksi karjaa paimentamalla. Varhain alkanut työura jatkui sitten lähes kuolemaan saakka. Toki viimeisinä vuosina työn kuormittavuutta kevennettiin, raskaimmista töistä kotiaskareisiin.

Omavaraistaloudessa kotitalouden hyväksi tehty työ oli oleellinen osa kaikesta työstä. Eläkeläisyyttäkään ei vielä tunnettu. Maatalouden vanhuksilla saattoi olla ns. syytinkioikeuksia, jotka tavallisesti olivat ruokaa ja asumisoikeutta. Työn perusfunktio oli hyvin selvä: sillä hankittiin oma ja perheenjäsenten toimeentulo. Kukaan ei jäänyt ulkopuolelle – ei siis nykytermin mukaisesti syrjäytynyt –, vaikka kaikilla ei ollut yhtä suurta roolia ”kokonaistuotannossa”. Pienen eliitin toimentulosta huolehtivat palkolliset ja torpparit.

Maatalouden dominoiva asema jatkui pitkään. Suurista ikäluokista noin puolet syntyi maanviljelijäperheisiin. Monilla heistä työelämä alkoi hyvin varhain. Omat polveni muistavat vieläkin loputtoman sokerijuurikkaan harventamisen 1950-luvun Vihdissä. Harvennussesongin jälkeen seurasi heinänteko, viljankorjuu ja sitten perunoiden ja juurikkaiden nostotyöt. Luulen, että hartioissani näkyy vieläkin merkkejä niistä tuhansista toistoista 12 kiloa painaneella seivästyskangella. Talvella jokaiseen lauantaipäivään kuului hevosen valjastaminen, koska lehmät tarvitsivat heinää. Hiihtolomaa virkisti jäiden haku ja lannan ajo hangille – sunnuntaisin saatettiin hiihtääkin.

Nuorten osallistuminen työelämään alkoi varhain, sokerijuurikkaan harventaminen alkoi jopa 10-vuotiaana. Mutta työ tuntui luonnolliselta – se oli tärkeä osa elämää, ja kun naapurienkin lapsilla oli sama tilanne, ei osannut olla katkera. Vain rehtorin ja nukketehtailijan pojilla oli kesällä aikaa pelata jalkapalloa. Maatalouden ympäristövaikutuksista ei kukaan puhunut.

Entä nyt? Maatalouden osuus työllisistä on enää muutama prosentti. Kaikki elämänvaiheet ovat mullistuneet, kun valtaosa aikuisista on niin sanotussa palkallisessa ansiotyössä. Siihen ei lueta suoraan omaa kotitaloutta palvelevaa toimintaa. Oman kodin korjailu ei ole työtä, ei myöskään lämmityksestä huolehtiminen, ruoan valmistus, vaatehuolto, oman auton huolto eikä edes omien lasten hoito. Vasta kun nuo tehtävät hoidetaan kotitalouden ulkopuolelle, ne otetaan mukaan kansantalouden lisäarvon muodostukseen.

Tällä hetkellä työelämään tullaan – karkeasti ilmaisten – parikymppisinä ja poistutaan kuusikymppisinä, vaikka keskimääräinen elinaikamme on noussut jo 80 vuoteen ja sen ylikin. Olemme siis enemmän kuin puolet elinajastamme joidenkin muiden ”elätettävinä”, joidenkin muiden tuottaman lisäarvon varassa. Elätettävien joukossa on myös työikäisiä, kuten työttömiä, työkyvyttömiä, opiskelijoita, perhevapailla olevia ja syrjään jääneitä. Nuorten elämää rahoittavat heidän vanhempansa sekä julkisen sektorin lukuisat tulonsiirrot – lapsilisät, päivähoito, peruskoulu, terveydenhoito, opintotuet, asumistuet ja toimeentulotuet. 

Keskimäärin parin vuosikymmenen eläkejakson rahoittavat pääosin kulloinkin työssä olevat ja osin kertyneet eläkerahastot. Eläkkeet, kuten monet muutkin etuudet, riippuvat siitä, kuinka kauan työssä on oltu ja minkä suuruista palkkaa on ansaittu. Siksi olisi edullista olla ”ansiotyössä” niin pitkään kuin suinkin.

Nykyiset ja lähitulevaisuuden työlliset saattavat tuntea pientä kauhua, kun eläkeläisten määrä kasvaa vuosittain 50 000–60 000 hengellä ja lisäksi eläkeläisten elinaika jatkaa tasaista kasvuaan. Sekä rahoitettavien määrä että rahoitettava aika kasvaa. Suomalaisten elinaika – ja samalla myös eläkkeellä vietettävä aika – kasvaa joka vuosi tasaisesti noin 0,3 vuotta.

Jotta vanhemmat – varsinkin äidit – voisivat olla ansiotyössä, luotiin kattava päivähoitosysteemi, joka huolehtii lapsista kouluikään saakka. Kotona lapsistaan huolehtiville maksetaan äitiyspäivärahaa ja hoitotukea kompensoimaan ansiotulon menetystä. Hoitovapaalla olo kartuttaa hieman myös eläkettä.

Seuraavana vastuuvuoroon astuu koululaitos. Se kasvattaa ja ruokkii nuorisoamme 15 vuoden ikään saakka. Molemmat vanhemmat voivat paahtaa pitkää päivää.

Kansainvälisen määritelmän mukaan työikäisen väestön alaraja on 15 vuotta ja yläraja 74 vuotta. Sodan jälkeen oli Suomessakin tavallista mennä töihin heti 15-vuoden jälkeen ja perheiden perustaminenkin tapahtui varhain. 50-luvulla ensisynnyttäjän keski-ikä oli 20 vuotta, nyt se on lähes 30 vuotta.

Vuonna 2012 nuorista noin 93 prosenttia siirtyy peruskoulun jälkeen, siis noin 16-vuotiaina, jatko-opintoihin. 6–7 prosentin syrjään jäävä joukko olisi kaikin keinoin houkuteltava mukaan koulutukseen, koska lähes kaikissa työpaikoissa edellytetään vähintään keskiasteen koulutusta.

Suurten ikäluokkien aloittaessa työuransa reilusti yli puolessa työpaikoistamme toimi vain kansakoulun suorittanut työntekijä, vuonna 2012 tällaisia työpaikkoja oli enää 300 000.

 

Pekka Myrskylä on väestötilastojen asiantuntija. Hän on toiminut kehittämispäällikkönä Tilastokeskuksen henkilötilastot-yksikössä.

 

 



[1]           Työlliset ovat tässä esityksessä sellaisia, joilla on voimassa oleva työeläkevakuutus ja jotka saavat työstään verotettavaa palkkaa. Opiskelijat ovat kirjoilla ja läsnä olevia erilaisissa perusasteen jälkeisissä oppilaitoksissa.

[2]           Jari Kannisto: Eläkkeellesiirtymisikä Suomen työeläkejärjestelmässä 2012, Eläketurvakeskuksen tilastoraportteja 04/2013

 

Kommentit

Lue samasta aiheesta:

Blogi
30.10.2018
Pertti Taskinen

Tulevina kuukausina nähdään, onko työllisyysasteen trendin kasvun taittuminen hetkellistä vai osa pidempiaikaista kehitystä. Niin tai näin, tarkastelussa ei kannata takertua yhteen lukuun: työllisyysluvuissa on paljon muitakin tärkeitä indikaattoreita, kuten piilotyöttömät ja alityölliset.

Blogi
1.8.2018
Ulla Hannula, Liisa Larja

Työllisyyden kasvu tuli vuoden toisella neljänneksellä pää­asiassa yksityisen sektorin kokoaika­töistä, kirjoittavat työmarkkinatilaston asiantuntijat Liisa Larja ja Ulla Hannula.

Vieraskynä
3.8.2017

Suomalaiset 15–34-vuotiaat työttömät ovat yllättävän haluttomia muuttamaan työn perässä. Tilastokeskuksen vuoden 2016 työvoimatutkimuksen lisätutkimuksen mukaan työttömistä nuorista naisista miltei 60 prosenttia ja miehistä yli 40 prosenttia ilmoitti, ettei olisi valmis muuttamaan toiselle paikkakunnalle työn takia.